03 toukokuuta, 2017

Vertit riitelee...?!

Sisälläni, sielussani, mielessäni.. asuu kaksi vastakkaista voimaa joilla kummallakin on vaihtelevasti, ilman demokraattista äänestystä, fiftty - sixty.

Olen extrovertti:

- Rockbändin laulaja, trubaduuri, luokan pellle, näytelmäkerhon pääesiintyjä (yläasteella pääsin samaan näytelmään silloisen lukiolaisen Arja Korisevan kanssa), videoelokuvan gangsteri, jokapaikan tilannekoomikko.....



Olen introvertti:

-Luen hulluna kirjoja (Ii-jokisarja, Kalle Päätalo, 4kk:ssa 19 osaa eli n. 13 000 sivua), katsottuja elokuvia takana ehkä 5 000, televisiota ka.3 tuntia pv (joinakin päivinä jopa 8 jaksoa es. sopranos -sarjaa, n.6,5 tuntia), yksin mökillä n. kolme viikoa, miinus kaupassakäynnit), tuhansien ihmisten yleisötilaisuuksissa useita kertoja tuntikaupalla kommunikoimatta kenenkään kanssa..


Tämä kaksijakoisuus hallitsee muutenkin luonnetta - ymmärrän naisia, tajuan miehiä, riitelevien osapuolten kannat ovat yleensä saman asian lähestymistä eri suunnista, ollen molemmat totuuksia, osa-sellaisia.

Jonain päivinä asiat joita rakasta ovat inhokkejani, en silti koe olevani bipolaarinen, tosin maanisdepressiivisyys on tuttua huttua. 
Kaipuuni seuraan, sosiaaliseen keskipisteeseen on vähentynyt vuosien karttuessa vaan kun se iskee niin karaokelava, huutelu puistossa, itsensä nolaaminen muiden naurattamiseksi, on vastustamatonta!! 😼

Ajoittain koen olevani kymmenientuhansien ihmisten joukossa syrjään vetäytyvä tarkkailija joka ei voisi enempää nauttia olostaan. Tällöin ilmeisesti aurani säteilee harmaata niin voimallisesti ettei kukaan edes huomaa minua, ei, vaikka seisoisin keskellä, kuopassa, kaiken leikkauskohdassa.

Kummallista, eikö?

Tai sitten ei.... Yleensä tällainen joko tai -oleminen, eksistentiaalinen kokemus-  ja elämystila, ei aiheuta ongelmaa, surffaan olosta toiseen ilman sen kummempia traumoja. 

Vaan josku yllätän itseni ja tasapaino järkkyy: syy tähän postaukseen on että tajusin murehtivani, angstin liepeille astuvani, kun tämän blogin kommentoinnit, yht'äkkiä loppuivat!? 
Neljä postausta ilman kommentteja ja tunnen olevani hyljätty, aidattu ulkopuolelle, juuri silloin kun haluaisin olla aitaamattoman maan keskelle rakennetulla lavalla huutamassa mikrofoniin: 

-HOW doo you feeeeeeeeeeeeeel!!!!????



Ja kukaan ei vastaa, vain tuuli kuiskailee.....

Tunteet repivät pään hajalle, mitä tein, miksi näin, onko jokin muutunut, mikä ja miksi???

Vertin perkeleet ne kuitenkin vain riitelee - Intro on kyllästynyt yksinoloon, ekstro huutaa keskellä tyhjyyttä!! 😝

Kukaan ei vastaa puhelimeen, ole kotona juuri silloin kun olisin niin sosiaalinen, ja kun sieluni käpertyy onnellisena itseensä, soi ovikellot, kiviä ropisee ikkunaan, posti tuo juhlakutsuja.




Susi on voimaeläimeni, toteemini ehdoton perusta, pää ja jalusta. 
Lauma eli ryhmä, muut, menevät aina ensin. Irralliset riehujat, vaikka kuinka voimallisen tärkeät, jäävät kakkoseksi jos heidän tahtonsa ajaa lauman epäedulliseen tilanteeseen. Toisaalta, yksiolon tärkeyttä ei voi ihmiseläimen elämässä korostaa.

Sensijaan ihmiset jotka eivät tule toimeen itsensä kanssa, jotka täyttävät pelkonsa, arkuutensa, ties mitkä angstinsa, hölöttämällä, korostamalla itseään, olemalla jonninjoutavia keskipisteitä, välittämättä muista, saavat minut haluamaan pohjoisen ameriikan aselakeja lainvoimaisiksi täällä.

Ujot ulkopuoliset haluan raahata keskelle lavaa, pakottaa puhumaan, kertomaan kaiken, jakamaan enemmän.

En ole koskaan yksinäinen kun olen yksin, paitsi että älä koskaan sano ei koskaan.

Poikkeus ei vahvista , vaan täydellistää säännön.

Ja näin lopuksi, tämän impulsiivisen purkauksen keskellä, olen tyytyväinen, lähes onnellinen, siitä että juuri nyt vieressäni ei ole ketään. Saan paistatella itseni älyllisessä, verbaalisessa loistokkuudessa, jota kukaan ei droppaa!!




Näin kadottaa 

Sus'

punaisen langan ja lopettaa, 
pliis kommentoikaa, 
kaipaan teitä, 
oi netti-ihmiset!💓



p.s. Vaikka tämä blogi onkin päiväkirjanomainen funktioltaan, olen huomannut tulleeni riippuvaiseksi edes muutamasta kommentista ja tämä addiktio on siksi raivoisan ristiriitainen... .

p.s. Siis kun introvertti kadehtii ekstroverttiä itsessään, siinä se riitely saavuttaa oudoimmat piirteensä!? Tiedän että en ole asian kanssa yksin. 
Kuinka voisinkaan, dualistinen vääntö, jos ei muuta, jatkuu ainakin itseni kanssa;DD


Rakkaus ilman vihaa on kuin laimennettu viski, rikos ihmisyyttä vastaa!

(...höh?...)

😈

4 kommenttia:

  1. Et varmastikaan ole hyljätty - kevät vain tulee teko.. ei kun tekee tuloaan. Prkl, oikeasti alkaa ottaa lanttuun tämä vuosien mittaan syntynyt lukihärö. Ennen nimittivät kielipoliisiksi.
    Mulla teettää töitä liki kuukauden päästä alkava melontasessio ja sen varjolla sain tänä iltanakin paasata työparin kanssa puhelimessa KOLME tuntia... Puhelinpalaveri nääs :D
    No kyllä me oikeasti tehtiin töitäkin, niitä meille kuuluvia töitä sen tapahtuman eteen, mutta aina välillä eksyttiin sivuraiteille.

    Toiset kommentoijat kai tekee jo kevättöitä - niitä joita ei tällainen urbaani sitieläjä eli peruskerrostaloasuja tee ;) Ikkunatkin on jo pesty ja niihin ei mun tarvinut puuttua, mä kun olen tällainen kanantaluttaja; toisesta päästä liian lyhyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun nainen otti mussa vallan ja syrjäytti järjen valon, tunteet heitti volttia, siksi aloin keräämään roskia sielun silmiin. Ylireagoin ja pahasti mut kyl se siitä. Kiitos oi Helwetillinen Pöllöisyys<3, järkeä päähän sus'hukkaselle kun huhuilet:=

      Poista
  2. Voi että, miten paljon löysin itseäni! Mussa elää kanssa kaksi (ainakin 2) erilaista ihmistä. Tapaan sanoa itseäni apunaksi; apinan tuntee kaikki ja apina ei tunne ketään. MUtta olen nuo molemmat vertit!! Joskus tuntuu, ettei sen takia oteta aina edes todesta. Vaikka jokaisessa muodossani olen aina niin niin tosissani! Ihastuin muuten kerraasti kanssa tuohon lauluun älä droppaa mun tunnelmaa, se kuvasti sitä, että kynsin hampain yrittää hyvinä aikoina pitää kiinni hyvästä fiiliksestä. Et ole unohdettu. Tämä blogimaailma on vain kummasti naamakirjan tullessa hiljentynyt. Ja itsekin tulee käydä erilaisissa blogeissa, vain niin saa pidettyä omia virtuaalisia ystävyyksiä. Joskus tai aika useinkin koen, ettei aika riitä lukemiseen ja kommentointiin, mullakin on ne vakioblogit, joissa yritän aina välillä käydä katsomassa kuinka maa makaa! Niin ja se kirjoittajakin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naaman mua ei saa kirveelläkään, siinä on jotain epäilyttävää=)
      En uskonutkaan unhoitetun, tuli vain yksinäinen hetki yksin ollessa ha huusin sutta saadakseni silityksiä;D

      Poista

Kommetit kuitataan aina.