23 tammikuuta, 2017

Kuinka kuluu multa maanantai?

..kyseli Kolmas nainen eräässä biisissään. No, siinähän tuo taitaa mennä kuin muutkin päivät, yksi on kalenterimerkintä eli ruokapankissaq pitää käydä hakemassa kassi evästä. Vihdoinkin ovat nuo kaupat alkaneet antamaan poisheitettävää ruokaansa R-pankin jakoon, jotenkin aiemmin olivat sitä mieltä että jos kaikkein köyhimmille ilmaisiksi jakaa eväänsä ni se on niille jonkinlainen menetys ja mieluummin veivät kaatopaikalle ja maksoivat ne maksut.

Lidl oli eka joka alkoi antaa tuotteita kunnolla, on euroopan eväät tulleet tutuiksi. Ja ei välttämättä ihan viimeisillä päivämäärillä, on tullut tavaraa jonka päiväys vasta viikon päässä?? Lisäksi kyseinen kauppa antaa ihan valikoimasta poistuvaa käyttötavaraa, on nykyään riisit uusissa purkeissa;D Oikea meno! Plus siitä hyvästä käyn ajoittain Lidl issä ostamassa jotain vaikka muuten olenkin osuuskaupan mies (en tapparan=),

Kuvahaun tulos haulle s-kauppa

Nyt kun olen puolitoista vuotta S-kauppaan kantanut vähäiset tuloni niin en voi kuin ihmetellä miksi olin koukussa K-kauppaan. Nääs kun -12 maaliskuussa muutin tähän mäkeen niin lähikauppa-alue on ollut tuo Keljon ostoshelvetti mistä löytyy niin, K. S kuin L-puoti, ja kaikki isoina versioina. Noh kolme ja puoli vuotta kävin orjallisesti K-cityssä ja sain niitä tuhannen plussan eli vitosen seteleitä 3 vuodessa, suunnilleen eli 15 euron edestä. Lienee ollut jokin oluttarjous kun huorasin S-prisman puolella, 10 senttiä oli jo iso säästö kun laatikkotolkulla tuli eräs kesä kipattua. K-city sitten laski hintaa ja taas onnessaan sinne. Viikko ja S-prisma taas laski, nyt olut maksoi 19, 68 iso salkku. Tähän ei enää K-city kyennyt ja pari kuukautta kun hain kaljat S-prismasta aloin vertailla muutenkin hintoja. Ja alkoi kyllästyttää kahdessa kaupassa ravaaminen. Viimein siirryin kokonaan osuuskauppalaiseksi.
Viime vuosi oli eka vuosi kun kokonaan eli voi vertailla: kuten mainittu K-palautus oli vuodessa n.3 tuhannen pisteen seteliä, on 1piste per käytetty euro. ja tuhat pistettä on viisi euroa rahassa. Noooooooooh, sain s-bonusta vuoden aikana n. 100,-, maksutapaetua (kun maksaa kortilla tililtä) 10,- ja jotain hiton ylijäämänpalautusta viitosen!!!! Eli takaisin on tullut seitsemän kertainen määrä verrattuna K-cityyn.

Ja kuin sitä kaljaa tuli kipattua vähintään kuusi laatikkoa kuussa ni siinä sääti jo 12x12=144 . Noin niin kuin esimerkiksi kauppojen hinnoista. Eli lopputuloksena S-prisma on halvempi kauppa ja antaa enemmän takaisin.

Mietin siinä sitten että mikä on se perimmäinen syy miksi aloin käydä siellä Koossa, kun se S oli vielä sata metriä lähempänä kotia ja olen kohtuu laiska tällaisissa valinnoissa??  En keksi muuta kuin että olen imagopropagandan uhri - K-kaupan kivat natsivärit (mustaa ja punaista, valkoiset hinnat) verrattuna S-kaupan hieman nuhruiseen valkovihreään verrattuna ja siihen iskevämpi mainonta päälle niin a vot, ei järkisyyt tehoa. Tosin olutlaatikoiden voima hinnassa puri, alkoholismin ainut hyvä puoli;DDD

 Lopputulema= K = Kapitalisti joka vie tuhkatkin pesästä!! S = Sosialisti joka jakaa takaisin voitoistaankin jotka pitää pieninä

Tällaisia on miettinyt ja ottanut huomioon

Sus'

Kuvahaun tulos haulle alkoholismi
Tähän loppuun runollus jonka löysin koneen syöverreistä, lienee noin 8 vuoden takaa eli on näitä huikanottoja ennenkin hidasteltu, alkoholismi on elämänmittainen maist... ei kun taistelu!! ;D


Jarrutus

Nyt, nyt.......NYT! Poika perkele
olla niin pettynyt, itseensä, ei vetele

peli tällainen, poikki vihelletään.

Päästänyt päänsä hunningolle
ellei peräti..jopa ihan.. rappiolle!

Alangoilla nämä asiat tiedetään..

Hymy perseeseen! ei erheeseen
ole enää varaa, tehdä, mokata

johtaa kuuluisaan, siihen viimeiseen

                      Jonka väistän, kun sen haistan
                      maistan paskan suussa, alkoholin

                      ja ripustan itseni...kuivumaan.


(j.k: -ainakin viikko....njoooh, kuusi päivää kestin=)

3 kommenttia:

  1. Onneksi olkoot Sanni -lipuista!! Notta niinku kaupasta kauppahan mua viärähän...? Kukas niin lauloi, linnoista, Härmän häjy joku. Isoontaloon Antti? Olipas hyvä runo!

    VastaaPoista
  2. Nyt mua viedään linnasta linnaan, kantaen kahleitain...ainaski popedan pate on tuota vetäny livenä=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irwinin laulu. Alkutaipaleelta 60-70 lukutaitteesta, nöösipoikana muistan kuulleeni. Taisi olla niitä aikoja, kun laulaja kävi lentokenttää tekemässä...

      Poista

Kommetit kuitataan aina.